maanantai 2. helmikuuta 2009

Mä en mitään voi ja kohta valot on pois ja lattiaa pestään.

Ololo ja moi.

Eija soitti mulle tänään kun olin bussissa.  Se oli oikein mukava yllätys, koska normaalioloissa mulle ei soita kukaan. Mää oon yleensä se joka yrittää epätoivoisesti saada ihmisiä kiinni, ja sitten mua ärsyttää kun kukaan ei vastaa puhelimeen eikä jaksa puhua sitten kun tavoitan ne viimein. Sitä se teettää kun ei enään pysty chillailemaan läskien kanssa randomisti vapaa-ajalla - tekee mieli puhua levottomia ja mitä mieleen pujahtelee ja vaan kuunnela toisten ääntä ja nauraa ja tuntea että joku on siinä. Distance is a bitch. 

Onneksi viime aikoina elämään on ilmestynyt kaikkia muitakin ilonaiheita. Esimerkiksi Mäyränpää kakkonen on aiheuttanut isoimpia kiksejä ever tässä päivänä muutamana. Nyt vaan toivon, että Blandille löytyy pelaaja ja helevetin hyvä sellainen. Myös koulu on mennyt niin saakelin hyvin ettei paremmasta väliä. Oon kuronut itseni takaisin kiinni neljän vuoden ohjelman kurssikertymiin (vuoden lopussa kertyneenä 42 kurssia) ja opo ilmoitti keskiarvon olevan 9,2. Laskenuthan se on, mutta se lienee väistämätöntä kun niitä kursseja tosiaan on kertynyt enemmän - failnumerot sikiävät pupujen lailla.

Ensi jakson lukujärjestys aiheuttaa ainejakaumillaan onnenväristyksiä (toisin kuin kahdeksasta neljään-päivät, 3 kpl); ykköskoodi on tyhyjänä joten mulla on jopa välillä hypäriä, kuviksesta mulla on naamiotyöpaja ja taidegrafiikka, enkun keskustelu - ja kirjallisuuskurssit, äikän luova kirjoittaminen, joka käsittelee draaman kirjoittamista, draaman vitos-kutonen alkaa, sekä historian kakkoskurssi uudelleen käytävänä. Nice, eh? Oon niin onnellinen että pääsen tekemään kunnolla draamaa (ei sillä ettei draaman nelonenkin olisi kivaa :-----D) ja että pääsen kirjoittamaan juttuja ja että Silja ei opeta mua.

Hancchi on viimeinkin rantautunut Japanista koto-Suomeen ja saapui tänään koululle ilahduttamaan meitä läsnäolollaan ja keräsi paljon ököhuomiota ja  haleja. Totta puhuen mullekin kelpaisi halaukset, mutta kaikkea ei voi saada - varsinkaan kun haleja kaipaa henkilöltä x johon mulla ei ole mahkuja (ks. 25 asiaa-meme). Ei sillä että Ilipon halaukset ei olisi kivoja, on nimittäin tosi kivaa nähdä se pitkästä aikaa näin pirteänä kuin se on ollut.  Sille tekee varmaan hyvää hengata välillä muidenkin kuin tällaisen ääliön kanssa..... :---D 

Meidän netti pätkii. Saapa nähdä saanko tätäkään postattua kunnialla kun tuo valittaa koko ajan että Bloggeriin ei saada yhteyttä. Joku oli viime yönä nakellut kaikki meidän polkupyörät pitkin pihaa. Meidän pihalla oli viime yönä kaksi pupua, mää näin ne ikkunasta<3>

Määäyr,

Viivi.

PS. Eija, mää tiedän että stalkkaat tätä. Kyllä sitä lyllerttiä vielä joskus tulee!

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Alkuja

Hei.

Vaikka olen paska bloggaaja, on mielestäni aika erottaa normaalin angstiblogauksen ja sarjakuvablogientryjen tie paskaksi muuttuneesta Vuodatuksesta uusille uomille. Älkää peljätkö, lyllert tulee nousemaan tuhkasta keuhkotautisen feeniksin lailla, mutta se ottaa oman aikansa. Ensimmäisen entryn kunniaksi haluan postata 25 asiaa minusta- memen jonka jo Facebookkiin olen postannut. Suotakoon sille hengitystilaa täälläkin. 

25 ASIAA MINUSTA

Säännöt ovat seuraavat:

Kun sinut on haastettu, sinun olisi tarkoitus tehdä postaus, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi.  Liitä nämä ohjeet entrysi alkuun.

01. Pelkään vieläkin pimeää. Tiedän että siellä ei oikeasti lymyile mitään, mutta pelottaa silti.

02. En ole seurustellut koskaan. Lähinnä siksi, että mua kiusattiin ala-asteen puolestavälistä ysiluokalle asti. Ei yhtäjaksoisesti, tosin.
03. Ja siksi, etten ole ikinä ollut hyvännäköinen.
04. Ainoa kaksilahkeinen joka on koskenut mua vapaaehtoisesti (vauvavuosien jälkeen) on isoveljeni. Tämä tapahtui silloin, kun saimme kuulla serkkumme tehneen itsemurhan.
05. Miessukupuolen edustajat saavat minut todella epävarmaksi itsestäni. Tämän takia pelkään vieraille ihmisille juttelua.
06. Olen ollut rakastunut kerran. Rakastumisen kohde rakastaa minua vain ystävänä.
07. Hän tosin hämmentää minua yhä tekemällä asioita jotka miellän rakkaalle tehtäviksi hellyydenosoituksiksi.
08. Nyt alkuvuonna olen ihastunut ensimmäisen kerran johonkuhun muuhun.
09. Olen lapsellinen tykätessäni hänestä, mutta minkäs teet.
10. Luulen että hän voisi pitää minusta, mutta en usko että minulla on realistisesti ajatellen mitään mahdollisuuksia. Hän on yhtä mukava kaikille, miksi olisin eri asia?
11. Kukaan ei ole koskaan suudellut mua. Tiian kanssa joskus vaihdetaan suu kiinni-lusautuksia, mutta koska se on mun äiti kaikessa muussa paitsi biologisessa mielessä, se ei ole sama asia.
12. Pahoin kyllä pelkään ettei kukaan haluaisikaan. :--D
13. Olen romantikko ja tykkään suklaasta. Yhtälö!
14. Minulla on kaksi tatskaa. Kyljessä ja vasemmassa tississä.
15. Minulla oli kaksi vuotta nenäläväri, mutta hukkasin korun kesällä ja se kasvoi umpeen.
16. Minulle on tehty korvisreiät kolmesti. Ekaa kertaa neljävuotiaana.
17. Mutta koska olen huono pitämään korviksia, reiät menevät lopulta aina umpeen.
18. Olen bisse. Jännää, eikö.
19. Suurin osa ystävistäni tietää asiasta. Olemme varsinainen sateenkaaripiiri.
20. Haluaisin, että joku tulisi iskemään mut tyyliin "Moi oot ihana tuutko mun kaa mennäänkö naimisiin"
21. ... koska olen äärimmäisen torjuntapelkoinen enkä tosiaan itse tule tekemään minkäänlaisia suhdealoitteita elämässäni.
22. En tykkää ruikumallisista emopojista enkä keijuprinsessoista. Sekä miehessä että naisessa pitää olla jotain mistä pitää kiinni!
23. Olen läheisyysaddikti. Vihaan yksin nukkumista.
24. Nukun edelleen jumalattoman pehmoeläinpossen kanssa. 
25. Unelmoin tosi___rakkaudesta ja haluisin uskoa että joku kaappaa mut joskus valkean ratsunsa selkään. Vaikka hepat haiseekin pahalta.