The art of letting go

Viimeaikaisen elämän hämmentävimpiä ja kauneimpia hetkiä oli lakkiaisjuhla. Sydän pamppaillen katselin ko tyyppi haki lakin ja pokkasi yleisön edessä. Mää ajattelin että here we go, mää en nää sua enää ikinä. Olo oli haikea mutta samalla jotenki tosi vahva. Koska mää tiesin että se ei pidä musta ja että se muuttaa pois ja ensi vuonna se ei edes varmaan muista mua. Minkäs sille voi. Mä ihastun aina vääriin ihmisiin. Seremonian jälkeen halasin läpi puoli salia, senkin, ja katoin sitä ja ajattelin että mene. Ja se oli vapauttavaa.  Nyt mä vaan kaipaan jotakin joka tykkäsi musta ja helvetti soikoon vetäsis multa jalat alta.

Töissä oon piirtämisorja. 

I'm the new cancer, never looked better

Uusi, uljas blogikuva läiskähtäköön verkkokalvoillenne! Terävimmät arvaa kuva kuvassa komeilee.

Kaadutaan ja kaadutaan

Liisa ei sit ilmeisesti anna mulle tyttöroolia.
Istun ATK-luokassa dataamassa.
Ilmastointi hurisee.
Mulla on hypäri.




Mun hartiat ja niska on jumissa ja mun naama on niin jumalattoman turvoksissa ku kaaduin yheltätoista sänkyyn - suoraan Papin Perheen kenraaliharjoituksista. En sitten jaksanu pestä kahen metrin pakkelikerrosta poisa, joten nyt varsinkin silmät muistuttaa lähinnä katastrofialuetta ja sfhrkdfkd. Aamulla lätkäsin onnellisesti torkun pois päältä kuuden aikaan ja jatkoin unia kunnes eeppinen spidey senseni herätti mut viittä vaille seitsemän - kymmenen minuuttia tehokasta peliaikaa pukeutumiseen, laukun pakkaamiseen, naaman pesemiseen, mahd. aamupalan haukkaamiseen/eväiden ettimiseen, ulkovaatettumiseen ja pyörän selkään änkeämiseen. Aikatauluni kusi viidellä minsalla, joten kymmenen yli seitsemän lyllersin urhean Komeettani luokse ja ampaisin matkaan. Ehdin tasoitella hengitystä pysäkillä viis minsaa ennen kuin urhea bussi nro. 19 hiimasi paikalle ja poimi kyytiin minut ynnä sekalaisen joukon kansaa. Joku mummo änkesi mun viereen istumaan kun yritin lukea "The first seven days"- novellia enkun kirjallisuutta varten. Tyhjiä penkkejä oli vaikka kuinka paljon ÄLKÄÄ VIEKÖ MUN ELINTILAA :--------(

Koska en jaksanu meikata aamulla, kaivauduin kellarin wc-tiloihin vetelemään pakkelia kuivuuttaan huutavalle naamalle ja hiimasin musiikkikasvatuksen laitoksen juhlasalini antoisalle draamantunnille, jossa meillä oli mm. MIELENKIINTOINEN eroottinen herääminen tanssin keinoin. Parasta oli poikien (Hänschen eli hene ja Anna-Reetta sekä Kaisa ja Katri mukaanlukien, he kun rekkailevat poikia esittämässä) amistelu ja perseen nytkäyttely. Myös meidän tyttöjen siveä tissinkeikuttelu saattaa olla aika priceless. Mutta tosiaan, en saanut ketään tyttöä kummassakaan miehityksessa, enkä välttämättä saa edes äitiroolia, ainakaan Wendlan äitiä. Ilse ois tosi kiva kanssa, mutta Liisa ottaa siihenki tietenki jonkun nätin :--( yms. Mielummin oon kyllä kikattava teinityttöstatisti kuin aikuinen molemmissa miehityksissä.



Valtakunta niskahieronnasta.
Facebook-stalkkaus kannattaa.
Nyt kun vielä tulisin huomatuksi.



Määyr.

- Viivöörd

<3

Tiia. sanoo:
en kestä
Tiia. sanoo:
mun on PAKKO kirjottaa magehaa

(c)

There are many people I would've liked to get to know better,
and it's a shame I didn't. But the ones I feel sad about are the people
I meet almost every day without knowing them. They know nothing
about me; they look at me briefly but they don't see me.

To them, I don't exist between the fleeting moments we share now
and then.They are the people I meet in hallways and classrooms;
the people I can laugh with three times a week. They are names
and faces, like I am to them.

Am I the only one who doesn't want it to be like that?

Sarjassamme onnistuneet wanhojenkuvat

Janne: Kaikki on sillee awww
Jussi: paitsi minä -_-
Viivi: Mää näytän lähinnä siltä että yrittäisin tukehuttaa heneä mun tisseillä :'----------------D
Janne: =awww

Kuin ois sunnuntai

Pariisin Kevät on viime aikoina ollut rakkautta.

Tämä päivä on ollut autuaallista sikeää tuhinaa aina tuonne yhteentoista asti, jolloin äiti soitti (alakerrasta!) että oltais lähdössä kirpparille ja että lähdenkö messiin. No, kiskouduin ylös sängystä ja raahauduin infernaalisen väsymyksen vallassa alakertaan ravinnonlähteiden äärelle ja aurinkolasien pelastamana ja pipo päässä hiimailin Skodan takapenkille ja kohti Alppis storea. Mitään vaatetta ei löytynyt, mutta bongasin joitain jumalaisia esineitä kuten äärimmäisen himottavan rokokoonojatuolin sekä keskiaikaisen Euroopan kartan tauluna - sitten kun muutan omilleni, täytän kämppäni kaikella tuollaisella nörttitavaralla ja löllään onnellisena esteettisessä ilmapiirissä. Mulla himottaisi hommata syksyksi uusi kämppä; saa nähdä tosin miten käy, ensi kesän työllisyystilanne ei näytä mitenkään hyvältä. 

Kuten osa varmaan tietää, allekirjoittanut tanssahteli vanhat perjantaina. Niistä ei tässä enempää, mainittakoon vaan että Hene näytti hyvältä, mää istuin lantiopönkät siukuralle wanhojen kuvassa, ruoka oli hyvää ja jatkot äärimmäisen jees. Oli ihanaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa. Odotan innolla sitä elokuista päivää kun täytän maagiset kahdeksantoista vuotta; Suomen klubiskene on perseestä kun alaikäisenä ei pääse minnekään tanssimaan - mua kun ei tuo alkoholipuoli niinkään kovasti kiinnosta. (Mun viimekesäisestä Amarillon reissusta ei puhuta :--D) Panin jatkoilla myös merkille, että mussa on joku pimeä puoli, sillä rehellinen amisjytä pistää tanssijalat liikkeelle. Bileet on parhaat hyvässä seurassa, jota mulle tarjoiltiin valitun mongolialaispossen ja eritoten Henen ja Jekan muodossa puolenyön maissa; oli hikistä ja nihkeetä ja hitaat Mikan kanssa especislly so, mutta parasta oli eikä kolme klonkkua tuoneet edes krapulaa aamuksi vaikka yhteentoista asti mäyräilinkin sängyssä - lihakset kramppas aika kiitettävästi.

Penkkareissa oli hyvännäköisiä ihmisiä, ja iloa tuotti eritoten Eijan tulkinta Matti Nykäsestä Merveineen. Maskeerasin molemmat Liisan suosiollisella luvalla olla tunnilta pois. Myös Tuksu oli viehättävä. 

Tekee mieli rakkautta ja haleja. (Se nyt ei ole mitään uutta, kuten Tiia toteaisi :---D) Myös herra x tuottaa turhautumista. Pelkään että olen kovin obvious.

Peace out,

Viivi.